Yhdistyksessämme on mukana monia hurmaavia karvaisia jäseniä ja haluamme jatkossa kertoa enemmän heistä sekä toiminnastamme.

Jippo

Ensimmäisenä esittelyssä on Jippo, joka on yhdistyksen ”nuorisojäseniä”. Jippo nauttii täysin rinnoin uuden oppimisesta ja erityisesti maastossa harjoittelusta. Välillä tosin vainun saadessaan nuoruuden innolla vauhti vähän liiankin kova! Jipon isäntä Esa aloitti yhdistyksen puheenjohtajana vuoden 2018 alusta. Koiraharrastuksen myötä on koko kolmikko tavannut suuren määrän uusia mielenkiintoisia ihmisiä ja koirakavereita.  

Nemo

Nemo on 2016 syntynyt käyttölinjainen Saksanpaimenkoira. Porvoossa olemme harjoitelleet tottelevaisuuden alkeet ja suorittaneet BH tunnuksen. Nemo on innokas oppimaan uutta ja on hyvässä tunnetilassa toimiva reipas poitsu. Harrastimme hakua 1,5v ja siirryimme pelastuskoira puolelle 2019 keväällä. Tällä hetkellä treenaamme myös raunioryhmässä.

Karisman Dolly-Parton ”Tolli”

Tolli on sellanen hyvänmielen koira joka ei ohjaajaa päästä helpolla. Elää isolla sydämmellä mutta, osaa kertoa selkeästi milloin ei mene kuin strömsössä. Ollaan tehty pk-lajeja, tokoa sekä jonkun verran näyttelyitä kierretty. 
Saavutuksia tähän mennessä on JK1, TK1 sekä spl näyttelyistä V. Spl arviointi sekä lte 157+++

Karisman Fiktio ”Friia” 

Herkkän sielun omaava tyttö. Tämä koira jos mikä on laittanut aivosoluja liikkeelle mun pienessä päässä. Koirana Friia ei ole helpoin. Haasteita on ollut reppukaupalla niin arjessa kuin harrastuksissakin. 
Meidän motto onkin ”ei vauhdilla väliä kun suunta on oikea”. Saavutuksia ei ole viellä käyttöpuolelta mutta spl näyttelyistä juostu SG. 
Lajeina meille tulee metsäjälki sekä toko.

Xiandra z Gargamellu ”Anda” 

Lapsi viellä mutta, silti jotain niin suurta. 
Äärettömän ihana pieni suurella sydämmellä ja mielikuvituksella. 
Nenä on osoittautunut hyväksi työkaluksi ja muutenkin kaikinpuolin kiva paketti. 
Tulevaisuus on viellä edessä ja toivottavasti päästään viellä pitkälle. 

Mocca’s Eile (Hoppu)
Jalostustarkastettu eliniäksi, vartijakoirakoe, Jk1, luonnetesti 170, MH (Ruotsissa), V pääerikoisnäyttelystä.

Peer-otz berg Heidrun (Kombo)